"Sitä saat mitä vahvistat" 

Mistä asiakas voi tietää millainen koulutus on hyvää ja tehokasta?

Kaikessa kouluttamisessa pätee aivan samat oppimisen lainalaisuudet, riippumatta siitä miten kouluttaja tekemistään sanoittaa tai minkälaisia "metodeja" hän sanoo käyttävänsä. Eettinen koulutus perustuu enemmän vahvisteiden käyttämiseen, rankaisuja vältetään. Koulutuksessa tärkeimpänä asiana on eläimen tunnetilan ja hyvinvoinnin huomiointi, ei vain tietyn käytöksen aikaansaaminen tai tehtävän suorittaminen. On tärkeää osata lukea eläimen eleitä, jotta voidaan huomioida millaisessa tunnetilassa se on ja toimii yksin tai ihmisen läheisyydessä. Eettisellä koulutuksella pyritään aina luomaan eläimelle positiivinen tunnetila. Ilman oikeanlaisten haivaintojen tekemistä voidaan helposti sekoittaa esimerkiksi ulkoisesti rauhalliselta näyttävä eläin jännittyneeseen (jähmettyminen on yksi pakoreaktion muoto) tai jopa sulkeutuneeseen ja opitusti avuttomaan. Nämä ovat eläimelle pitkäaikaista stressiä aiheuttavia tunnetiloja ja vahvasti eläimen hyvinvointia ja jopa terveyttä uhkaavia eikä tällaista tunnetilaa pitäisi tavoitella missään koulutuksessa. Eettisesti koulutettu eläin tekee asioita rennosti, aktiivisesti ja innokkaasti. Eettisessä koulutuksessa eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi on pääasiassa.

Koulutuksen rakentuminen
Koulutus alkaa eläimen hyvinvoinnin arvoimisella, jolla selvitetään mahdollisia käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä esimerkiksi eläimen mahdollisuudet lajityyppiliseen käyttäytymiseen, terveydentila, ruokinta, liikkumista, virikkeitä ja kuinka eläin lepää ja rentoutuu. Tämän jälkeen eläintä havainnoidaan yhdessä omistajan kanssa ja analysoidaan ongelmakäyttäytymistä tai lähdetään miettimään tavoitetta uuden käytöksen opettamiselle (esimerkiksi nuorelle eläimelle). Eläimelle tehdään koulutussuunnitelma, jonka toteutumista seurataan yhdessä omistajan kanssa.

Milloin voidaan sanoa että eläin on oppinut tavoiteltavan asian?
Uuden käytöksen koulutusta lähdetään rakentamaan pilkkomalla koulutettava asiaa pieniin kriteereihin eli osatavoitteisiin. Tällöin uuden asian oppimista päästään vahvistamaan riittävän tiheästi eli saadaan onnistuneita toistoja. Kriteeriä eli vaatimustasoa nostetaan kun eläin osaa riittävän hyvin edellisen tason ja näin edeten käytös rakennetaan loppuun asti. Kuitenkin jotta voidaan sanoa, että eläin todella osaa jonkin asian, pitää käytöstä vielä yleistää eli kouluttaa eri paikkoihin tai eri ihmisten tekemänä sekä siedättää erilaisille häiriöille. Häiriöille siedättämisen ja yleistämisen puute on yleisin syy esimerkiksi siihen, miksi eläin osaa jonkin asian esimerkiksi kotona, mutta vieraassa paikassa ei (esimerkiksi lastautuu hyvin kotitallilla, vieraassa paikassa huonommin). 

Mitä jos koulutus ei etenekään suunnitellusti tai toivotulla tavalla?

Aina ensimmäisenä tulee tarkistaa eläimen terveydentila! Mikäli eläin on sairas tai sillä on kipuja, ei sen käytöstä voida kouluttamalla muuttaa tai se muuttuu vain hetkellisesti.  Kun eläin hoidetaan terveeksi tai kivuttomaksi tai jokin muu epämiellyttävä asia (esimerkiksi vääränlainen varuste) korjataan, lähtee usein koulutuskin etenemään huimaa vauhtia. 

Eläimen tunnetilalla koulutuksen aikana on suuri merkitys onnistuneeseen lopputulokseen! Jännittynytkin eläin kyllä oppii, mutta asioiden jääminen pitkäkestoiseen muistiin heikentyy eikä eläin välttämättä seuraavalla kerralla enää muista viimeksi oppimaansa asiaa. Tämän vuoksi rentouden merkitystä painotetaan koulutuksessa niin paljon. Rentous vaikuttaa myös hevosen kykyyn liikkua ja aktivoida esimerkiksi kokoamisessa tarvittavia lihaksia.

Myös eläimen mahdollisuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeita on merkittävässä roolissa etenkin erilaisia ongelmakäytöksiä ratkottaessa. Mikäli eläin ei saa riittävästi toteuttaa näitä sen hyvinvoinnille välttämättömiä tarpeita, purkautuu ne yleensä jossain muussa tilanteessa esimerkiksi ihmisen kanssa.